Muutoksia toiminnassamme
3.11.2022
Someron 4H ostaa toiminnanjohtajan palvelut toistaiseksi Salosta.
Someron 4H-yhdistyksessä ei ole tällä hetkellä omia toimihenkilöitä tai toimipistettä. Ostamme toiminnanjohtajan palvelut toistaiseksi naapuristamme Salon 4H-yhdistyksestä. Loppuvuodelle ei ole luvassa toimintaa hallitusvoimin järjestettäviä joulumyyjäisiä lukuun ottamatta.
Pitkäaikainen ja osa-aikaisesti toimintaa pyörittänyt someron toiminnanjohtaja Sari Tuomarmäki siirtyi toisiin tehtäviin ja Salon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Anna Laakkonen on hoitanut yhdistyksen hallinnollisia ja viestinnällisiä tehtäviä 1.10. alkaen. Ostopalvelusopimus on voimassa näillä näkymin vuoden loppuun asti. Pitemmän tähtäimen suunnitelmaa mietitään ja siitä viestitään loppuvuoden kokousten jälkeen.
Hallitus on linjannut, ettei Someron yhdistyksellä ole loppuvuonna resurssipulan takia toimintaa joulumyyjäisiä lukuun ottamatta. Tällä hetkellä toiminnassa olevat Someron alueen 4H-yrittäjät saaavat tukea toimintaansa Salosta.