Hae Reilu Teko -keräyspisteen hoitajaksi

Haemme 1-2 työntekijää toteuttamaan ympäristötekoa säkkikeräyksen parissa! Tehtävään voivat työllistyä 4H:n jäsenet tai jäseniksi liittyvät.


Mikä Reilu Teko?
4H:n ja Yaran valtakunnalliseen Reilu Teko -säkkikeräykseen osallistuminen on Someron 4H:ssa perinteinen ekoteko ja varainkeräyksen muoto. Viljelijät voivat tuoda tyhjiä lannoite- ja siemensäkkejään järjestämällemme keräyspisteelle maksutta kesäkuussa. Heinäkuussa yhteistyökumppani Yara hakee säkit kierrätykseen. Tänä vuonna olemme mukana myös 4H-liiton pilottitoiminnassa, jossa pisteille tuotujen suursäkkien sisäsäkit erotellaan entistä tehokkaampaa kierrätyskäyttöä varten.

Keräyspisteen hoitajana huolehdit ulkona keräyspisteellä suursäkkien sisämuovien erottelusta, pakkaamisesta ja lajittelusta (leikataan irti ja vedetään suursäkin sisältä ulos, pakataan sisäkkäin omaan keräyskasaansa). Työhön kuuluu lisäksi säkkien laskemista ja vastaanottamista. Keräyksen hoitaja huolehtii osaltaan, että keräys sujuu ohjeiden mukaisesti ja eri säkkikasat pysyvät siististi erillään. Aiempaa työkokemusta ei edellytetä vaan tehtävään saa perehdytyksen.

Työtä on kesäkuussa noin kahdelle viikolle (40-50 tuntia). Keräyspiste on auki kesäkuussa 1-2 vk ajan.

Työssä pärjää reippaalla ja itsenäisellä asenteella ja kun ulkotyö säässä kuin säässä ei ole ongelma.  

Palkkaus: 500 €, Kesäduuni OP:n piikkiin

Tarjoamme työntekijöille
- Joustavat työajat, jotka on helppo yhdistää muun kesäisen ohjelman kanssa.
- työvaatteet, perehdytyksen, työtodistuksen
- hyvin ilmastoidun työpaikan vaihtelevassa kesäsäässä

Someron 4H-yhdistys on vastuullinen, reilu ja mukava työnantaja.

Hae tehtävään täyttämällä ja lähettämällä 4H:lle alta löytyvä lomake. 

Lisätietoja tehtävästä voi kysellä  p. 044 777 8535 / Anna Laakkonen

Hae säkkikeräyksen hoitajaksi

Tehtävään työllistyminen edellyttää 4H:n jäsenyyttä
Miten pääset kulkemaan?